KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN EDISTÄMISKESKUKSEN TIEDOTE:
Vuoden 2021 teemavuosi ”Pohjoisilla poluilla – På nordliga stigar –
Treading northern trails”
Vuonna 2021 kansantanssin ja kansanmusiikin väki kulkee Pohjoisilla
poluilla. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen vuositeema
haastaa alan tekijät ja kokijat tutkimaan pohjoista kulttuuria
rohkeasti. Polkua voi kulkea ajassa tai paikassa – aikaa ja paikkaa
voi myös vaihtaa. Kaikki alan toimijat ovat jo Pohjoisella polulla.
Tutkitaan yhdessä, mitä se tarkoittaa nyt? Entä miltä se tuntuu
huomenna?
Pohjoisten polkujen vuositeema tehdään eläväksi yhdessä – olethan
mukana? Teema voi näkyä jo esimerkiksi keikkojen tai treenien
ohjelmistovalinnoissa. Edistämiskeskuksen lanseeraama Livelava
kerryttää verkkoon näkymää kansannmusiikin ja kansantanssin
kenttään. Vuonna 2021 toivotaan erityisesti näkymiä Pohjoisilta
poluilta.
Tule mukaan talkoisiin kerryttämään kansanmusiikin ja kansantanssin
tietokantaa!
ETNOSOI!-FESTIVAALI VARAUDUTAAN JÄRJESTÄMÄÄN VIRTUAALISESTI –
STRIIMATTAVAT KONSERTIT NÄYTETÄÄN ILMAISEKSI JA OVAT KATSOTTAVISSA
MAAILMANLAAJUISESTI
Striimattavat konsertit näytetään festivaalia järjestävän Maailman
musiikin keskuksen Global Music Centre [3] -kanavalla YouTubessa.
Konsertit ovat katsottavissa kuukauden verran konserttipäivästä
eteenpäin. Lisäksi Yle taltioi Tjango!n, Miritza & ystävät ja
Seaside Sounds from Finland -konsertit, jotka lähetetään myöhemmin
Yle Radio 1:n kanavalla.
Striimaukset Global Music Centre -kanavalla:
youtube.com/globalmusiccentre
Lisää festivaalista ohjelmasta: https://www.etnosoi.fi/ [4]
HOLLO JA MARTTA FESTIVAALIN PÄÄKONSERTIT PERUTAAN JA FESTIVAALI
JÄRJESTETÄÄN OSITTAIN VERKOSSA
Hollo ja Martta -festivaalin pääkonsertit ovat olleet suurten
tanssinumeroiden ja esitysten juhlaa. Pääkonsertin esiintyjämäärät
ovat aina olleet useita satoja artisteja. Koronatilanteesta johtuen,
kahta pääkonserttia ei voida järjestää tänä vuonna.
Festivaalin muu ohjelma järjestetään kuitenkin ennakkoilmoitusten
mukaisesti.
– Yleisömääriä on rajoitettu ja konsertteihin tulee varata liput
etukäteen.
Konsertit striimataan yleisölle
– Festivaalin ohjelmistoa taltioidaan monikameratuotantona useiden
konserttien osalta ja tätä sisältöä jaetaan vapaasti yleisön
katseltavaksi aina ohjelmanumero tai konsertti kerrallaan kokonaisen
viikon ajan 4.11. alkaen.
Videosisältöjen jakelukanavana toimii Hollo ja Martta -festivaalin
Facebook-sivusto.
Lisätietoja: www.hollojamartta.fi [5]
***
Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus (KEK) /
Promotion centre for Finnish folk music and folkdance /
Centralen for främjande av Folkmusik och Folkdans r.f. (CEFF)
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
+358 40 738 4736
kamukanta.fi [8]
Folklandialla 2020 palkitut!

Vuoden Wäinö 2019 on kansantanssin Grand Old Lady LEENA AHO
Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin ja kansantanssin alalla toimivat henkilö, ryhmä tai taho, jolle annetaan tunnustus taiteellisista tai pedagogisista ansioista ja /tai elämäntyöstä.
Vuoden 2019 tunnustuksen saa Grand Old Lady Leena Aho. Hän on vaalinut kansanperinnettä sisulla ja sydämellä. Leena Aho on tehnyt merkittävän työn suomalaisen kansantanssin kansainvälistämiseksi ja tuottanut tanssi- ja kansantanssijulkaisuja sekä yksin että työryhmän jäsenenä. Leena Ahon ansiosta Suomi kutsuttiin Europeaden pääkomiteaan ja hän oli myös voimakkaasta ajamassa Turkua Europeaden pitopaikaksi 2017.
Vuoden Nuori Pelimanni 2019 – MIUKELI -yhtye Haapajärveltä
Miukeli on vuonna 2014 perustettu yhtye, jossa soittaa neljä Jokilaaksojen musiikkiopiston oppilasta Haapajärveltä. Heidän taiturimainen ja iloinen soittonsa ja lavasäteilynsä hurmaa yleisön. Yhtyeessä soittavat Jennina Salmela (piano), Anna Salomaa (harmonikka), Emilia Lappalainen (viulu) ja Joonatan Lappalainen (lyömäsoittimet). Yhtyeen ikähaitari on 11-17 vuotta. Nuoresta iästään huolimatta Miukeli on esiintynyt jo yli 100:lla keikalla eri tapahtumissa ja festivaaleilla.
Vuoden 2019 Kansanmusiikkilevy on ORIVESI ALL STARS: Kaikenmoisia tansseja
Kansanmusiikkikansantanssi.fi -portaali ja Kansanmusiikki lehti julkistavat 11. kert6aa Vuoden kansanmusiikkilevyn. Vuoden Kansanmusiikkilevy 2019 on Orivesi All Stars: ”Kaikenmoisia tansseja” -levyllä. Se on levy, jossa kuuluu soittamisen ilo.Orivesi All Stars eli OAS on kenelle tahansa soittamisen perustaidot omaavalle avoin pelimannikollektiivi, joka on perustettu musiikillisen ilon löytämisen, oppimisen ja jakamisen edistämiseksi. Ikähaitari on 8-85 vuoden välillä. Maantieteellisesti ryhmä on akselilla Saksa-Oulu-USA ja eikä siinä tehdä eroa harrastajien ja ammattisoittajien välillä. Päämääränä on mukava musisointi hyvässä hengessä. Vetäjinä toimivat Antti Järvelä ja Reetta Kuisma.
Pispalan Sottiisin Vuoden 2020 kansanmusiikkiyhtye KIMURANTTI Lappeenrannasta
Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on nimetty kahden vuoden välein vuodesta 1990 alkaen. Vuoden yhtye edustaa esimerkillisellä tavalla suomalaista kansantanssikulttuuria. Vuoden 2020 yhtye on kansantanssiryhmä Kimurantti Nuorisoseura Rajan Nuorista Lappeenrannasta. Se sai mestaruussarja statuksen Nuorisoseurojen Tanssimylly-katselmuksessa 2019. Kimurantti on nuorten aikuisten 19-24-vuotiaiden ryhmä, jossa on 15 tanssijaa. Ryhmän perustamisesta alkaen (2005) sitä on ohjannut Merja Skyttä. Ryhmä tekee kiinteää yhteistyötä eri koreografien kanssa ja osallistuu aktiivisesti eri festivaaleille ja koulutuksiin. Vuosina 2008-2019 ryhmä on tehnyt esiintymismatkoja Norjaan, Tanskaan, Turkkiin, Yhdysvaltoihin, Bulgariaan, Guamiin ja Azoreille.
Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden yhtye on KANGASALAN PIKKUPELIMANNTI
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Vuoden yhtye -nimityksen tarkoituksena on nostaa esiin yhtye, joka on osoittanut erityistä osaamista ja toimintaa kansanmusiikin saralla. Vuoden 2020 valinnan valinnalla festivaali kunnioittaa merkittävää ja pitkäjänteistä työtä musiikkikasvatuksen parissa. Kangasalan Pikkupelimannit on toiminut jo 40 vuotta omistautuneen johtajansa Leenamaija Raukolan vetämänä. Yhtyeestä on kasvanut runsaasti musiikin sekä musiikkikasvatuksen ammattilaisia. Kangasalan Pikkupelimannit on toiminut omalla alueellaan merkittävänä kansanmusiikin voimapesäkkeenä monikymmenpäiselle lasten ja nuorten joukolle.
Vuoden 2019 Tanssiteko on ”Poies itsekäs ite”
Vuoden Tanssiteko palkinnon saa juhlakonsertti ”Poies itsekäs ite – Sata vuotta lujaa ystävyyttä”. Karjalan Nuoret ry on Viipurissa 1919 perustettu yhdistys, joka toimii nykyisin Helsingissä. Nuorisoseura Karjalan Nuoret juhlisti 100-vuotista taivaltaan historiansa isoimmalla spektaakkelilla yhdistäen tanssin, teatterin ja musiikin noin 300 esiintyjän voimin Helsingin Kulttuuritalon lavalla. Esiintyjinä nähtiin kaikki Suomen suurimman nuorisoseuran harrastajat. Elävästä musiikista vastasi kaksi kansanmusiikkiyhtyettä. Se oli yhteinen aikamatka Viipurista tähän päivään.
Vuoden Kultakantele tunnustuksen 2020 sai RAUNO NIEMINEN
Kanteleliiton vuosittain myöntämä Kultakantele on tunnustus merkittävästä elämäntyöstä kanteleen hyväksi. Vuonna 2020 Kultakantele myönnetään soitinrakentajamestari, musiikin tohtori, tietokirjailija, taiteilija ja muusikko Rauno Niemiselle. Elämäntyöpalkinto myönnetään Rauno Niemiselle hänen pitkäkestoisesta, uraauurtavasta ja määrätietoisesta työstään kanteleen hyväksi niin soitinrakentajana, tutkijana kuin kanteleensoittajanakin.
Suomen Nuorisoseurojen Vuoden ohjaajat ovat MILLA SORSA ja ARJA SÖDERLUND
Suomen Nuorisoseurojen vuosittain myönnettävän Vuoden ohjaaja -tunnustuksen tarkoituksena on nostaa ohjaajan työn arvostusta. Vuoden 2020 tanssiohjaaja on Milla Sorsa Nuorisoseura Harmonikka, Lappeenranta ja vuoden teatteri- ja sirkusohjaaja on Arja Söderlund Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura ry:sta.
Milla Sorsa ohjaa kaikkia seuran neljää ryhmää, joista viimeisin on perustettu vuosi sitten syksyllä. Hän toimii sekä Saimaan Nuorisoseurat ry:n että Nuorisoseura Harmonikan hallituksessa. Milla ohjaa myös yhtä ”ei nuorisoseuralaista”, aikuisten kansantanssiryhmää.
Arja Söderlund on saanut Pornaisten Pohjoisen Nuorisoseuran sirkustoiminnan käyntiin ja jatkumaan jo yli 10 vuotta. Hän on ohjannut seuran nuorimpia sirkusharrastajia sekä tenavasirkusryhmää kannustavasti, itsenäisesti ja aktiivisesti. Hän on kouluttautunut nuorisoseurojen järjestämillä sirkusohjaajan peruskurssilla ja mm. vauva- ja virikekursseilla.

ETNOGAALAN VOITTAJAT ON VALITTU!
Tavastia-klubilla juhlittiin Suomen toista Etnogaalaa torstaina 9.1.2020. Tilaisuudessa palkittiin ansioituneita kansan- ja maailmanmusiikin sekä kansantanssin tekijöitä. Suuret onnittelut voittajille!
Palkitut kategorioittain:
Raatien perustelut alempana
Risteys-palkinto (Palkinto: Maailman musiikin keskuksen palveluja 2000 eurolla)
Eva Jacob
Vuoden artisti (Palkinto: 2000 €, Muusikkojen liitto)
Juurakko
Vuoden kansainvälistyjä (Palkinto: Kansainvälistymispaketti, Music Finland)
Johanna Juhola
Vuoden kansanmusiikkitekijä (Palkinto: 2000 €, Suomen musiikintekijät)
Timo Alakotila
Vuoden tanssintekijä (Palkinto: 1000 €, Suomen nuorisoseurat)
Timo Saari
Vuoden tulokas (Palkinto: mainos Kansanmusiikkilehteen, Suomen kansanmusiikkiliitto)
Vimma
Vuoden ilmiö (Palkinto: Tiedotuspaketti, Marjatta & Kaisa)
Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA!
Vuoden ilmiö, kunniamaininta (Palkinto: Paula Huhtasen taideteos MAGIC house, Maaseudun sivistysliitto)
Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala – Hiilidioksidipäästöttömät pyöräkiertueet
“Lämmintunnelmainen gaala veti jälleen Tavastian täyteen. Kolmas Etnogaala heijasti voittajavalinnoilla ja ohjelmalla hyvin tämän hetken maailmaa ja ilmiöitä. Kansanmuusikot ovat ajassa kiinni, haluavat ottaa kantaa ympäröivään maailmaan. Etnogaalan tämän vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtanen toi gaalaan iloismia, jota myöskin tarvitaan vastapainoksi tämän päivän hektisessä arjessa.“ kertoi Etnogaalan tuottaja Sirpa Lahti.
Etnogaalassa esiintyivät Amanda Kauranne, ENKEL, Compañía Kaari & Roni Martin, Aili Järvelä ja Helsinki-Cotonou Ensemble, sekä Jouko Kyhälä, joka soitto palkintojenjaon yhteydessä viralliset livefanfaarit. Tavastialla oli esillä ITE-taiteilija Paula Huhtasen töitä, jotka levittävät ympärilleen, taiteilijan sanoin, “iloismia”.
Ilta aloitettiin Tanssiin kutsu! -tansseilla, jotka kantoivat vuoden 2020 kansanmusiikin ja kansantanssin alan virallisen teeman nimeä. Tavastialla lämmiteltiin Pispalan sottiisin paritanssilähettiläiden sekä kansanmusiikin ja kansantanssin opiskelijoiden johdolla.
Koko Etnogaala on katsottavissa toistaiseksi Yle Areenassa osoitteessa: areena.yle.fi/1-50400601
Etnogaalan järjesti Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Gaalan yhteistyökumppaneita olivat Yle, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmä, Maailman musiikin keskus, Music Finland, Kalevalaseura, Musiikin edistämissäätiö, Suomen musiikintekijät, Tanssin Tiedotuskeskus, Suomen Nuorisoseurat, Folklandia / Pispalan sottiisi, Maaseudun sivistysliitto, Muusikkojen liitto, Suomen kansanmusiikkiliitto, Marjatta & Kaisa, Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus, Santasportin tanssijakoulutus, Centria ammattikorkeakoulu, Digelius Music sekä Suomalaisen kansantanssin ystävät (Kansallispukuvuokraamo).
Gaalan yhteydessä toteutettavan kansainvälisen-vierasohjelman tukijoita olivatt lisäksi Music Estonia, Saura Booking Agency, Viron suurlähetystö sekä Suomen Tukholman -instituutti.
Etnogaala oli osa “Yhdessä folkin aallonharjalla” -tapahtumakokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi
10.1. FolkForum-seminaari www.kansanmusiikkikansantanssi.fi/folkforum
10.-11.1. Folklandia-risteily www.folklandia.fi
11.1. PerinneArkkiklubi, Folklandian jatkot, jossa esiintyy Polenta www.facebook.com/events/832586503862490/
Kuvat:
Maarit Kytöharjun ottamat kuvat Etnogaalasta tulevat tähän kansioon perjantain 10.1. aikana.
drive.google.com/drive/folders/1s7CAFrufHtZql8upCgZIuBLiy6xyJBL1?usp=sharing
Esiintyjien ja ehdokkaiden press-kuvat:
drive.google.com/open?id=198iTI6eJLRZW-E01ImLFy8cVEQczOjgF
Aikaisemmat Etnogaalataltioinnit:
2017: areena.yle.fi/1-4274960
2019: areena.yle.fi/1-50027364
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sirpa Lahti
Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ry. (KEK)
040-7384736
toiminnanjohtaja@kansanmusiikkikansantanssi.fi
www.etnogaala.fi
Graafinen ilme: Minna Lusa (Yle)
Tiedotus: Marjatta & Kaisa Oy
Raatien perustelut:
Risteys-palkinto (Palkinto: Maailman musiikin keskuksen palveluja 2000 eurolla)
Eva Jacob
Risteys-palkinnon voittaja on vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana väsymättömän aktiivisesti tuonut yhteen muusikoita ja yleisöjä yli kansallisuus- ja genrerajojen. Hänen ansiostaan Helsingissä on tänä päivänä elävä, monikulttuurinen, avoin ja lämmin ammatti- ja harrastajamuusikoiden klezmer-perhe. Hän on muusikko, opettaja, kuoronjohtaja, bändiliideri, organisaattori ja unohtumattomien jamien sielukas ja avarasydäminen “Mama”.
Vuoden artisti (Palkinto: 2000 €, Muusikkojen liitto)
Juurakko
Vuoden artisti on persoonallinen, genrerajoja koetteleva sekä perinnettä ja nykymusiikkia yhdistelevä kokoonpano. Yhtyeen lämmin stemmalaulu, maanläheinen soittimisto ja yhteisöllisyyttä puhkuva meininki tekevät Vuoden artistista yhtyeen, jolla on oma, erityinen ääni. Yhtyeen sovituksissa käytetään soittimia taitavasti ja säästeliäästi ja sovituksissa kansanmusiikin henki kohtaa bluesin.
Vuoden kansainvälistyjä (Palkinto: Kansainvälistymispaketti, Music Finland)
Johanna Juhola
Vuoden kansainvälistyjä on rohkea, ilmaisuvoimainen, juureva ja jopa maaginen. Lähes 20 vuoden kansainvälisen uransa aikana hän hurmaa uusia yleisöjä eri kokoonpanoilla niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti.
If you look at the career of accordionist and composer Johanna Juhola over the years, there’s one definite feature that makes her stand out: it’s the bold and strong colours. Not only do her outfits and stage designs shine in brave nuances of red and blue, but also her music: it is adventurous, expressive, fairytale-like, yet smart, well-rooted and forward-thinking. Most of all, she’s highly professional and a by nature international artist – bringing a unique new voice to the world.
With a career as a recording artist spanning fifteen years, Johanna Juhola charms ever growing audiences in Europe and worldwide, touring with her Trio, the Reaktori quartet, her tango duo with Milla Viljamaa as well as with her newest solo project Imaginary Friends. A truly international act, she has also built herself a highly effective (female!) team: her manager Minna-Mari Roms working closely with Johanna and Anja Hövelmann taking care of the German-speaking market.
Keep up the excellent work and continue to brighten our world in strong Finnish colours!
Vuoden kansanmusiikkitekijä (Palkinto: 2000 €, Suomen musiikintekijät)
Timo Alakotila
Säveltäjänä hän on luonut tunnistettavan tyylin, joka on täysin vapaa genrerajoista. Hän sanoo: ”Parasta työssäni on monipuolisuus, epäsäännöllisyys ja vaihtelevuus.” Niinpä hän on työkseen päätynyt soittamaan, säveltämään, sovittamaan, miksaamaan, tuottamaan. Hänen nimensä löytyy yli 200 levyltä. Teoston tiedoista löytyy yli 700 sävellystä ja sovitusta.
Hän sanoo: ”Saan energiani kanssamuusikoilta.” Niinpä hän vuonna 2018 päätyi keikalle tai studioon yhteensä 38 eri kokoonpanon kanssa. Hän on valovoimainen, arvostettu, energiaansa ja osaamistaan auliisti jakava musiikkivaikuttaja. Nyt hän on myös vuoden kansanmusiikkitekijä.
Vuoden tanssintekijä (Palkinto: 1000 €, Suomen nuorisoseurat)
Timo Saari
Hän on ahkeroinut koreografina mutta myös tehnyt vaikutuksen karismaattisena solistitanssijana. Hän on toiminut tanssin kentällä jo 20 vuotta ja omalla toiminnallaan tuonut kansantanssin juurekkaan kielen osaksi erityisesti teatterimaailmaa ja näyttämötaiteen kenttää. Hän on pitkän linjan näkemyksellinen tekijä, joka on kansantanssiperinteen pohjalta onnistunut luomaan modernin ja itsenäisen tyylin tanssia. Hän onnistuu olemaan samaan aikaan elegantti ja perinteinen, omaääninen ja juureva. Lopputuloksena on taidetta, joka on vapaa olemaan kuulumatta tiettyyn aikaan tai tyylilajiin.
Vuoden tulokas (Palkinto: mainos Kansanmusiikkilehteen, Suomen kansanmusiikkiliitto)
Vimma
Vuoden tulokas iski tuomaristoon takavasemmalta ja oli tämän vuoden yllättäjä, omaperäinen ääni ja raikas tuulahdus. Yhtyeellä on kunnianhimoinen ote instrumentaalimusiikin tekemiseen, vaikka suomen kieltäkin käytetään, tuoden myös politiikkaa kuvaan mukaan. Vaikutteita on laajalta skaalalta jazzista progeen. Massiivisessa yhtyeessä erottuvat kaikki soitinten eri värit. Yhtye, joka on kadehdittavan vapaa vanhuuden ja klikkiytymisen kahleista. Vuoden tulokas on nimensä veroinen setti nuorta energiaa, taitoa, intohimoa, tyylitajua, tekemisen meininkiä ja kantaaottavuutta
Vuoden ilmiö (Palkinto: Tiedotuspaketti, Marjatta & Kaisa)
Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA!
Vuoden ilmiö toi tuulahduksen rohkeutta kansanmusiikkikentälle, tuuletti vanhoja näkemyksiä, uskalsi olla avoimen feministinen ja jopa provosoiva. Samaan aikaan kaikki perustui erittäin huolelliseen tutkimustyöhön. Tässä yhdistyivät esimerkillisellä tavalla historian tuntemus ja oma visio ja taiteilijuus. Kokoonpano käsittelee tabuja, jotka eivät ole peruskauraa kansanmusiikkipiireissä. Tuo kansanmusiikkiin kaivattua sisältöä ja sanomisen paloa. Vuoden ilmiö on historiatietoinen porukka, joka on samalla rohkeasti ja tanakasti kiinni tässä hetkessä, tässä yhteiskunnassa.
Vuoden ilmiö, kunniamaininta (Palkinto: Paula Huhtasen Taideteos MAGIC house, Maaseudun sivistysliitto)
Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala – Hiilidioksidipäästöttömät pyöräkiertueet
Intohimoisena pyöräilijänä Emilia Lajunen toi kansanmusiikkia kansalle pyöräillen jo vuonna 2015. Kesällä 2019 Emilia Lajunen ja Suvi Oskala lähtivät yhdessä hiilidioksidipäästöttömälle pyöräkiertueelle. Kansanmuusikoille ominaisesti tämä toiminta katsoo sekä historiaan, että tietenkin tulevaisuuteen – tuoden ilmi yhden mahdollisuuden vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeen ja siten planeettamme tulevaisuuteen.